Ituhipit vs. raakalaiset

Postauksen aloittaminen on pyörinyt päässä useita viikkoja, mutta aloittaminen on vaikeaa ja tuntuu, että opintoihin liittyvässä blogitekstissä pitäisi olla jotain hienoa sanottavaa. Päätin unohtaa itsekriittisyyden, sillä totesin, ettei tekstiä muuten tule koskaan. 

Otsikko on hiukan provosoiva, mutta aihe mistä kirjotan on ah-niin-muodikas kasvissyönti. Kasvisten syönti on tietenkin todella tärkeää ja niiden lisääminen olisi varmasti lähes jokaiselle suotavaa, siitä tässä ei kuitenkaan ole kyse. Olen huomannut useiden seuraamieni blogien myötä, että entiset sekasyöjät ovat alkaneet kasvissyöjiksi tai jopa täysvegaaneiksi. Ne tyypit, ketkä ennen puhuivat kana-riisi-parsakaali-yhdistelmän puolesta, ovat kääntäneet kelkan täysin. Ja se kasvisruokaan siirtyminen on mielestäni hieno asia, mutta moni bloggaaja, jolla on mieletön määrä nuoria lukijoita, kertoo aiheesta ehkä hiukan vastuuttomasti. Esimerkiksi eräs bloggaaja muun muassa julisti, että ”hyi suomalaista antibioottikanaa”. Tämä lausahdus sai ihokarvat pystyyn, sillä moni nuori lukija, joka ei välttämättä tiedosta, ettei vanhemman bloggaajan sana ole oikea totuus, uskoo ehkä nyt, että suomalainen kana on ”myrkyllistä antibioottikanaa”. Eräs toinen huomio on kiinnittynyt siihen, että usean vegaaniksi/ osittain kasvissyöjäksi ryhtyneen lifestyle-bloggaajan koko blogin sisältö on alkanut pyörimään pelkän kasvisruoan ja sen paremmuuden korostamisen ympärillä. Ikään kuin vegaanius tekisi henkilöstä pyhän ja hiukan paremman ihmisen. Tämä paistaa helposti postauksista ja on ainakin osittain vienyt oman kiinnostukseni tietyistä blogeista.

Jos katsotaan asiaa toiselta näkökannalta, on todella hienoa, että kasvisruokaan siirtymistä on alettu tuomaan blogien kautta esille, sillä suositut blogit tavoittavat valtavat massat nuoria. Kasvissyönnistä on tullut muodikasta ja nyt yhdestä jos toisestakin blogista voi löytää uusia, herkullisia, mielikuvituksellisia kasvisruokien reseptejä sekä suosituksia kivoista kasvisravintoloista. Kasvisruokien esiintuominen on myös lisännyt tietämystä erilaisista kasviperäisistä proteiinin lähteistä ja vinkeistä niiden valmistukseen ja maustamiseen.

Kirjoitin taannoin artikkelin vegaaniruokavaliosta, ja ennen tätä käytin useita tunteja etsien tietoa vegaanisuudesta ja siitä, missä kaikessa oikeastaan onkaan eläinperäisiä raaka-aineita. Tämä auttoi ymmärtämään, miten tarkkaa ja säädeltyä vegaaniruokavalio onkaan. Ja arvostamaan suuresti heitä, ketkä siihen pystyvät. Kuitenkin blogeja lukiessani, olisi mielekkäämpää, ettei vegaanisuudesta tehdä suurta numeroa. Ehkä olen ainoa, jota liika ruokavalion korostaminen häiritsee, tai sitten se kumpuaa hiukan huonosta omastatunnosta. Olen itse pääsääntöisesti mahdollisuuksien mukaan kasvissyöjä, muttei minusta olisi vegaanisuuden kaltaiseen, tarkasti kontrolloidun ruokavalion noudattamiseen.

Tähän asiaan voitaisiin löytää lisää eri näkökantoja ja kirjoittaa ties kuinka paljon, mutta enää yksi aiheeseen liittyvä lähimenneisyydessä blogeissa huomioni herättänyt asia. Eräät bloggaajat olivat vierailleet broileritiloilla ja kirjoittivat niistä postauksia, joista huokui myönteinen kokemus. Moni vannoutunut kasvissyöjä oli tarttunut tähän ja tuoneet lihansyönnin ”vääryyden” esille kommenttibokseissa. En ota tähän asiaan sen suuremmin kantaa, muuta kuin, että näitä kommentteja lukiessa huomasin useamman suosituksen lukea Elina Lappalaisen Syötäväksi kasvatetut-kirjan, joka kertoo faktoja suomalaisesta lihantuotannosta. Sain kirjan pari viikkoa sitten käteeni ja aloittanut lukemaan sitä hiukan kauhunsekaisin tuntein. Siksi kauhun sekaisin, että pelkään muuttuvani lukemisen jälkeen ituhipiksi, jonka elämä pyörii jo ravitsemuspainotteisten opintojen lisäksi pelkän vannoutuneen kasvisruokavalion ympärillä…